Loading...
Alex2019-04-17T16:36:54+03:00

Kuka Minä Olen

Uimari Alex Lydman

Hei, olen 15-vuotias uimari Vaasasta. Opiskelen Vaasassa Porvarinkadun ruotsinkielisessä yläkoulussa yhdeksännellä luokalla ja molemmat kotimaiset kielet osaan sujuvasti. Harjoittelen määrätietoisesti kohti tavoitteitani ja olen valmis panostamaan tulevaisuuteeni huippu-urheilijana. Harjoittelen tällähetkellä 8-9 kertaa viikossa ja leireilen useamman kerran vuodessa kotimaassa ja ulkomailla. Edustan tällähetkellä Vaasan Uimaseuraa ja Suomen uimaliiton ikäkausimaajoukkuetta ja ensimmäiset kansainväliset kilpailuedustukset on jo haettu ulkomailta. Olen keskittynyt pitkien matkojen uintiin – 400, 800 ja 1500 vapaauintia.

Rollomestaruuksia (11-13v.) on kertynyt 9 ja muutama hopea päälle. Ikäkausimestaruuksia (11-16v.) on kertynyt jo 16 ja useampia muita mitalisijoja päälle, lisäksi Kisaennätyksia ja kaikkien aikojen kovimpia tuloksia on saavutettu useammasta ikäluokasta useammassa eri lajissa.

Tavoitteenani on tälle kaudelle ja tulevaan keväälle uida voittoon ikäkausimestaruus uinneissa sekä mitaleille nuorten SM -kilpailuissa. Tulevasta kaudesta tulee vähintäänkin mielenkiintoinen. Kauden päätavoitteenani on uida EYOF -kilpailuissa voitosta (Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit, European Youth Olympic Festival (EYOF) ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma eurooppalaisille nuorille urheilijoille). Päämääräni on päästä edustamaan Suomea Olympialaisiin 2024 ja seuraavissa olympialaisissa taistella mitaleista.

Lisätietoja tarvittaessa antaa valmentaja isäni Kalle Lydman 0400756620 / kalle@lydman.fi

Ystävällisin terveisin
Alex Lydman
alex@lydman.fi
045-8935552

Seuraa Instagramissa

Viimeisimmät saavutukseni

Kausi 2018-2019

4 x ikäkausimestaruus 25m radalla (ikäsarja P15) 800vu, 400vu, 200vu, 100pu
3 x IKM hopea 200ru, 200pu, 100vu ja 1 x IKM pronssi 400sku (25m radalla)

1 x ikäkausikilpailuennätys 400vu 04:00.00 (25m radalla)

1 x hopea lyhyenradan nuorten SM 400vu
2 x pronssi lyhyenradan nuorten SM 800vu ja 1500vu

1 x hopea lyhyenradan SM 400vu
2 x pronssi lyhyenradan SM 800vu ja 1500vu

Nem raja 1500 vu
NEM raja 400 vu
NEM raja 800 vu

Edelliset kaudet

Mitä edellisillä kausilla on tapahtunut
TULOKSIA
SPONSORIT

Tuoreimmat tapahtumat

MITÄ UINTIRINTAMALLA TAPAHTUU

Tehdään yhteistyötä

Ota yhteyttä

Haemme uusia yhteistyökumppaneita jotka auttavat yhteisten tavoitteiden toteuttamisessa

Uintivalmennusta

Kaudet

Tapahtumia

Seuraa